Mylan, yksi pohjoismaiden johtavista rinnakkaislääke- valmistajista
YRITYS
Milan ”Mike” Puskar ja Don Panoz perustivat Mylanin vuonna 1961 Länsi-Virginiassa, Yhdysvalloissa. Yritys aloitti toimintansa pienimuotoisena jakelukanavana, mutta rekisteröi pian omia lääkkeitä ja aloitti oman tuotannon. 1980- ja 1990-luvuilla Mylan laajentui maantieteellisesti perustamalla uusia tehtaita ja jakelukeskuksia sekä hankkimalla muita yrityksiä. Nykyään Mylanilla on omia tuotanto- ja tutkimuslaitoksia ympäri maailmaa.
Hankittuaan Merck Genericsin lokakuussa 2007 on Mylan on tänä päivänä maailman kolmanneksi suurin rinnakkaislääkevalmistaja. Mylan Inc., joka tarjoaa tuotteita asiakkaille yli 140 maassa ja alueella, arvioidaan maailman yhdeksi johtavista rinnakkais- ja erikoislääkkeiden yritykseksi. Yrityksellä on teollisuuden laajimpiin kuuluva korkeatasoinen tuotevalikoima, jota tukee vahva uusien tuotteiden valikoima. Lisäksi se omistaa enemmistön maailman toiseksi suurimmasta lääkkeiden aktiivisten ainesosien valmistajasta sekä johtaa inhalaatio- ja allergialääkkeisiin erikoistunutta toimialaa. Mylanin pääkonttori sijaitsee Pittsburgissa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Pohjoismaiden hallinnollinen toimisto on Tukholmassa, ja yhtiöllä on toimistot myös Helsingissä sekä Kööpenhaminassa.
RINNAKKAISLÄÄKE – Mitä se on?
Ensimmäisenä myyntiluvan saanutta, tiettyä vaikuttavaa ainetta sisältävää lääkevalmistetta kutsutaan alkuperäisvalmisteeksi tai alkuperäislääkkeeksi. Alkuperäisvalmistetta suojaa patentti. Samaa vaikuttavaa ainetta sisältävää rinnakkaislääkettä eli geneeristä valmistetta saa myydä vasta, kun alkuperäisvalmisteen patenttiaika on mennyt umpeen. Rinnakkaislääkkeitä markkinoidaan eri nimellä kuin alkuperäisvalmisteita.
Rinnakkaislääkkeillä on sama lääketieteellinen vaikutus kuin alkuperäistuotteilla mutta edullisemmalla hinnalla. Rinnakkaislääkkeen täytyy täyttää samat laatuvaatimukset kuin alkuperäisvalmisteen, ja sen pitää olla Lääkelaitoksen hyväksymä.
Tämä tarkoittaa sitä, että Mylanin (ja kaikkien muiden rinnakkaislääkkeiden valmistajien) täytyy osoittaa viranomaisille, että lääkkeen geneerinen versio sisältää saman määrän samaa vaikuttavaa ainetta, että sen voimakkuus ja annostus on identtinen, että se toimii samalla tavalla kehossa saman ajan kuluessa ja täyttää samat puhtaus- ja laatuvaatimukset sekä valmistetaan samojen tiukkojen hyvän valmistustavan vaatimusten mukaan kuin alkuperäistuote.
Tuotteet
Yhteystiedot
Mylan OY
Pihatörmä 1A,
02240 Espoo, Finland
Puh: +358 (0) 9 46 60 03
Fax: +358 (0) 9 47 30 65 41